Etusivu Info Asukit Toiminta Muuta

Info

 

H i s t o r i a & n y k y a i k a

Tallimme historia ulottuu pitkälle, niin kauas kun maatyöt tehtiin hevosen avulla eikä traktoreita tai muita nykyvempeleitä edes oltu keksitty. Talon ja pihan, samoin kuin nykyisen tallinkin, omisti silloinen ukkini. Hänellä oli 4 suomenhevosta ja minä perin häneltä rakkauden hevosiin. Kun ukkini sitten kuoli, hän halusi välttämättä antaa minulle jotain ja minä perin tämän pienen, rähjäisen tilan. Hevoset ukkini oli myynyt ja koska talli oli tyhjillään, katsoin parhaaksi kunnostaa sen kuntoon ja ostaa hevosia. Niinpä alkoi pitkä remonttiprosessi ja vihdoin talli valmistui, kesäkuussa 2010. Vanhaan, jättikokoiseen navettaan saatiin mahtumaan 25 karsinaa, pesuboxi, 2 varustehuonetta niin Vidianin hevosille, kuin sitten yksityisillekin, kuivaushuone, rehuvarasto ja heinävarasto. Jokaisella hevosella on karsinassaan juoma-automaatti joka on talvi aikana lämmitetty, ruokakuppi sekä heinä"häkki" sillä emme anna hevosillemme heiniä karsinan lattialta, etteivät ne saa kuivikkeita suuhunsa. Kuivikkeina käytämme kutterinpurua. Sitten lisäksi rakennettiin lämmin tallitupa sekä sisävessa. Tallituvasta on ovi Namun toimistoon, josta voit käydä varaamassa ajan tunnille tai valmennukseen. :) Talli siis saatiin aika nopeasti edustuskelpoiseksi sitten olikin vuorossa tallipiha.

Tallipihasta löytyy 2 kenttää, toinen on ratsastuskoulun, toinen on varattu yksityisille. Molemmat kentät ovat 30 x 50m ja molempien kenttien reunalta löytyy katos, jossa säilytetään puomeja sekä muuta estekalustoa. Molemmilla kentillä on kirjaimet joka mahdollistaa kouluratsastusohjelmien harjoittelun. Sitten on juoksutusympyrä, jossa on korkeat, valkoiset aidat. Emme juoksuta hevosiamme koskaan kentillä, vaan juoksutusympyrä on sitä varten. Maneesi saatiin valmiiksi tallin avaamisen yhteydessä. Halli on punainen ja sieltäkin löytyy estekalustot, kirjaimet ja todella tarpeelliset peilit. Maneesissa pidämme usein talvisin tunnit ja sitä voi kuka vain varailla omaan käyttöönsä. Kilpailut pidämme miltei aina maneesissa, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.


Kuvat © Jenny K, Kopiointisivusto Alegre, Jenny K, Kopiointisivusto Alegre, Jenny K, Kopiointisivusto Alegre & Jenny K, Kopiointisivusto Alegre,

T a r h a t

Hevoset ovat talvisin pienissä hiekkatarhoissa mahdollisimman lähellä tallia, jotta ne on helppo hakea tarhoista tunneille ja viedä takaisin tarhaan. Tarhat ovat joko putki- tai lauta-aitaisia ja jokaisesta löytyy juoma-astia, joka täytetään aina tarpeen tullen. Hevosemme pääsevät kesäisin myös vihreälle, vaikka niitä ei varsinaisesti kesälaitumille laitetakaan. Eli hevoset eivät vietä lomia, eivät ainakaan kaikki yhtä aikaa. Laitumet ovat sähköaidattuja ja niissä on enintään 6 hevosta/laidun. Yksityishevoset saavat myös laiduntaa, mutta vain jos omistaja maksaa laidunvuokran. Muuten hevonen tarhataan pikkutarhassa ja sille syötetään vain kuivaa heinää, eli ei vihreää ollenkaan.


Kuvat © Kopiointisivusto Alegre & Jenny K, Kopiointisivusto Alegre

 

 

Ulkoasun 2008  Ram.